sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Treeniä

Teenpäs nyt treenipostausta omasta treenailustani.

Itse olen aiemmin harrastanut kilpacheerleadingia 3-4 vuotta, ja samalla pelasin hieman lätkääkin. Ihan pienenä olen ollut mukana eri näkösissä jumpissa ja taitoluistelussakin. Niinkuin jotkut läheiseni sanoo, niin olen melkeinpä kasvanut luistimet jalassa. Aina ollut menossa jäälle kun vain mahdollista.


 


Nykyään käyn lenkillä vähintään joka toinen päivä sekä kuntosalilla aina kun ehdin, jos en salille ihan joka viikko ehdi, niin teen kotona pientä lihaskuntoa.

Itselleni liikunta on ainakin sopivaa vastapainoa koululle ja työlle, jos en pääse kahteen päivään liikkumaan niin alkaa kyllä tietyllä tavalla ahdistamaan.

Normaalisti käyn heti aamulla 9-10 aikaan 5-10km lenkin, joka aloittaa päivän mukavasti, ja varsinkin näin talvella pikku pakkanen herättää mukavasti.



Lenkin jälkeen teen useimmiten pientä lihaskuntoa kotona, ellen jaksa lähteä salille. Kodin ''kuntopiiriini'' kuuluu:
-vatsat
-selät
-jakkaran avulla dippi
-kyykyt
-vipunostoja käsipainoilla
-hauiskääntöä sekä
-lantionnostot.



Tämän jälkeen tietenkin vielä venyttelen kaikki lihakset hyvin ja syön jotakin.

Tämän viikon liikunnat:

Maanantai:

 -6km hölkkälenkki
 -kuntosali

Tiistai:
 -5km kävelylenkki

Keskiviikko
 -lepopäivä


Torstai:
 -6,5km lenkki
 -kotona pientä lihaskuntoa
 -venyttely


Perjantai:
 -7km kävely

Lauantai: 
 -7k kävely
 -venyttely


Sunnuntai: 
 -5km hölkkä
 -pientä kuntopiiriä
 -venyttely

Poikaystävä tuli torstaina ja lähti tänään, joten liikunnan jäänyt hieman vähemmälle.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Masennus

... tuo mielen pimentävä sairaus.

Kirjoitan nyt ehkä hieman arastakin aiheesta täällä, mutta avaan hieman elämääni. Masennusta ei voi oikein itse käsittää ellei sairasta sitä. Niinkuin muuallakin on sitä kuvattu, niin kuvittelee itsellensä kaikki paskan potenssiin 10.


Masennusta kärsii nykyään yhä enemmän ihmisistä, mutta silti aihe on jotenkin tabu. Suomen valtio leikkaa koko ajan menoja terveydenhuollosta ja koulutuksesta, joten koulujen ryhmäkoot kasvavat. Toki ymmärrän tämän, mutta miksei voida leikata jostain muusta kuin näistä, kuten heidän palkoistaan tai maahanmuuttajien tukemisesta? Voitaisiinko välillä ajatella ensin suomalaisia? Nuorissa on kuitenkin Suomen tulevaisuus, ja oireilevia nuoria ei voida nähdä, mikäli ryhmäkoot ovat liian suuria ja tämä näkyy 10 vuoden päästä, kun monia alle 30-vuotiaita jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia.


Masennuksesta aiheutuu helposti myös muitakin ongelmia kuten alkoholismia tai huumeiden käyttöä, pahimmassa tapauksessa molempia. Tämä voi johtaa rikoskierteeseen tai kuolemaan, oman käden kautta tai toisen. Masennusta taas voi aiheuttaa niin moni asia, kuten yksinäisyys, työnraskuus, koulu-/työpaikkakiusaaminen, jne. lista on pitkä. Masentuneisuushan on osittain geeneissä, mutta siihen tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, samoin kuten vaikka alkoholismi tai näin olen itse ymmärtänyt ja huomannut.
Vincent van Gogh, joka itsekin kärsi masennuksesta  
ja lopulta ampui itsensä.
Itselläni alkoi yläasteella mennä huonommin ja 8. luokan keväästä ja 9. luokasta en kauheemmin mitään erityistä, ne meni melko pimennossa. Koulu kävi liian raskaaksi ja minulta vaadittiin liikaa. Yhdeksännellä luokalla kun piti alkaa miettiä mitä tulevaisuudelta haluaa, niin olin ihan pihalla. Suurin osa luokallaisistani ja muista yhdeksäs luokkalaisista tiesi mitä halusi tai tiesi, että haluaa lukioon. Vanhempani pakottivat minut hakemaan johonkin ysin jälkeen. Heitin hakuun vain jotain, mitkä hivenen kiinnosti, vaikka mikään niistä ei kiinnostanut oikeastaan ollenkaan. Koulu loppui ja oloa alkoi hivenen helpottamaan, kun pääsi vanhoista luokkalaisista eroon.

Kun tulokset koulupaikoista tuli, niin en päässyt ensimmäiseen vaihtoehtooni vaan toiseen. Hyväksyin paikan, mutta samalla etsein toista opiskelupaikkaa toiselta paikkakunnalta, ja sainkin onneksi puoli vuotta kestävästä koulusta, josta sai mahdollisuuden jatkaa ammatilliseen perustutkintoon. Muutin vajaaksi vuodeksi pois kotoa tarpeeksi kauas. Tämä helpotti hieman, sain kavereita(vihdoin!) löysin poikaystävän ja alkuun olin onnellinen, kunnes sain tietää kaiken... Pilvilinnat romahtivat. Yläasteella meni jo ihmisiin luottamus ja olin yksinäinen niin tämän jälkeen ne meni uudelleen ja kavereita en pystynyt näkemään, koska aloin epäillä kaikkea. Lopetin koulun ja palasin kotiin, kun en jaksanut enää edes kaupassa käydä, saatikka siivota.

Hain sillon keväällä taasen uuteen kouluun, silloinkin osittain pakosta, kun en tiennyt selkeästi vieläkään mitä halusin tulevaisuudelta. Oli aloja, jotka kiinnosti, mutta ei mitään selkeää. Sain opiskelupaikan ensimmäisestä hakutoiveesta ja aloitin koulun syksyllä ja samalla aloin suorittamaan kolmoistutkintoa(amis+lukio+yo-tutkinto). Tuota koulua jaksoin käydä vuoden, hyvällä menestyksellä, sillä sain stipendin opinnoissa menestymisestä.

Lopetin viime syksynä tuon amiskan puolen ja siirryin lukioon tutkinto-opiskelijaksi virallisesti. Jouluun asti meni hyvin ja jaksoin yrittää ja lukea. Nyt kun kirjoitukset on tulossa, niin olen taas samassa tilanteessa kuin 8. ja 9. luokalla. Ei jaksa, ei pysty, mikään ei oikeen kiinnosta. Tekisi mieli vain itkeä surkeaa oloa. Nykyinen poikaystävä on onneksi ollut tukena, ja hänellä kun on itselläkin tästä kokemusta, niin ymmärtää joten kuten.

Vuosi koulua jäljellä ja toivottavasti maiseman vaihdos edessä. Todennäköisesti haen johonkin sosiaali- ja terveysalalle, jossa voisi auttaa ihmisiä. Sosionomi kiinnostaisi, mielenterveys ja päidepuoli tai nuorison pariin, joku nuorisokoti tai vastaava. Sairaanhoitaja on myöskin yksi vaihtoehto.

Välillä mietin, miten olen ajautunut tähän kierteeseen. Taidan yrittää liikaa ja tavallaan haluta näyttää, että kyllä mä pärjäänkin koulussa, siihen kun en yläasteella pystynyt. Mutta, miksi juuri minä ajaudun koulussa aina yksin? Yläasteella olin yksin, ja amiksessa kun tulin tänne takaisin ja samoin nyt lukiossa. Tuo maisema vaihdos oli ainoa jolloin sain kavereita, joiden kanssa viettää aikaa... Miksi aina minä. Ei jaksa enää.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Ihonhoidostani

Kertoilenpa nyt hieman ihonhoitotuotteista joita käytän sekä meikeistä ajattelin tehdä myöhemmin oman postauksen.

Olen yläasteelta asti kärsinyt aknesta ja ennen joulua sain siihen antibiootit. Ihonhoidossa tämä on täytynyt tietyllä tavalla ottaa huomioon. Itselleni ei käy oikeastaan mitkään normaalin kaupan ihonhoito tuotteet, aikoinaan yritin saada niillä ihoni kuntoon, mutta turhaan. Nyt kun antibiootin avuilla sain ihoani parempaan kuntoon, niin huomasin että nämä peruskaupan tuotteista suurin osaa pilaa ihoni, kun kokeilin niitä aina välillä.
Tällä hetkellä pääasiassa puhdistan ja hoidan siis ihoani apteekin Avene ja Acnicylin tuotteilla.


Acnicyl/ Lumene/ Avene

Tuo Avenen puhdistustuote on tavallaan jatkuvaan käyttöön, ja tuo Acnicylin on tavallaan kuurimainen, tai niin ainakin kuvataan Yliopiston Apteekin sivuilla ''Levitetään pieni määrä puhdistusgeeliä kostealle iholle ja hierotaan varovasti. Huuhdellaan haalealla vedellä ja kuivataan iho puhtaalla pyyhkeellä. Käytetään aamuin illoin vähintään 6 viikon ajan ja sen jälkeen tarvittaessa. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi käytetään Acnicyl cream voidetta puhdistuksen jälkeen.'' Tällä hetkellä olen siis käyttänyt tuota Acnicylia noin viikon ja ehdottomasti voin suositella kyseistä tuotetta kaikille näpyille ja aknesta kärsiville.
Lumenen Natural Code -yhteisön kautta sain tuon Lumene puhdistusgeelin, ja sitä en ole kuin pari kertaa käyttänyt, peläten että naama räjähtää, joten siitä ei ole kauheammin kokemusta.



Ihon puhdistuksen jälkeen laitan myös Acnicyl Creamia naamaan hivenen, ja tätä olen käyttänyt noin puolen vuoden verran. Käytän tätä silloin tällöin meikin alle ja näppyihin aina kun ilmestyy. Ehdottomasti lemppari tuote! 


Yksi juttu mikä itseäni ärsyttää ihonhoito ''suosituksissa'' tai vinkeissä on se, että suositellaan kaikkia noita puhdistustuotteita ja ihon kuorimista, toki siinä on kaupallista varmasti takana mutta kuitenkin... Itse siin en käytä näitä tuotteia päivittäin vaan noin kerran pari viikossa, ja kuorin ihon noin kerran kahdessa-kolmessa viikossa. Puhdistan siis ihon aamuin illoin ihan vain pelkällä vedellä ja tämän olen huomannut toimivaksi ihon kannalta. Ja lenkille tai salille menen tietenkin aina puhtain naamain.


Ihon kuntoon tietenkin pystyy vaikuttaa syömällä terveellisesti ja lisäämällä liikuntaa. Itse tykkään varsinkin aamuisin leivän päälle laittaa juustoa, ja se kyllä näkyy valitettavasti ihossanikin. Vähensin tätä kuitenkin, ja kyllä se melkein heti alkoi myös ihon kuntoon vaikuttaa.


Tuo ylempi on itse ottamani kuva on jostai syystä kovin huonolaatuinen...

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pienen hiljaisuuden jälkeen...

Oli taas pieni hiljainen tauko. Yksinkertaisesti en ole vain kerennyt, koska aikasempi koneeni oli sen verran hidas että sai tapellan sen kanssa täällä. Tänään tosin sain uuden, joten yritän ryhdistäytyä tämän blogin suhteen ja koittaa saada tänne jotenkin edes säännöllisesti postauksia.

Ensimmäinen yo-kirjoitusten koe on jo ensi kuussa, nimittäin kuuntelut itselläni. Kuunteluihin yritän katsoa leffoja englannin kielisellä tekstityksellä ja samalla jos on mahdollista saada englannin kielinen puhe siihen. Sanojakin ja kielioppia olen lukenu jonkin verran, tällä viikolla on vain kahdet uusinta kokeet hylätyistä kokeista, joten on pitänyt lukea niihin, toinen niistä on onneksi englanti joten on sitten samalla tullut luettua kirjoituksiin.

Yritän tänne tehdä jonkilaista lukupäiväkirjaa, jos jotakuta kiinnostaa lukemiseni tai jos on muitakin ketkä lukee kielten kokeisiin.

Mitenkä te muut abit luette kevään kirjoituksiin ja mitkä on tavoitteene niissä?